HLT Lauri Vaahtoniemi

Mitä T-Scan minulle kertoo. 

Lauri Vaahtoniemi HLT

Plusterveys Hammasateljee, Kokkola

 

Vastaanotollani T-Scan kuuluu normaaliin tutkimusrutiiniin. T-Scan elokuva näyttää purentavoimien sijainnin ja kehittymisen 3 millisekunnin aika-ikkunoissa, kuin ajan suurennuslasi. T-Scan näyttö kertoo, kuinka eri hampaisiin kohdistuivat purentavoimat aiheuttavat puraisun alkuvaiheessa sulkijalihasten n.20-50 millisekunnin hiljenemisen. Vasta tämän jälkeen alkavat suuret sulkijalihakset toimia, ohjaten alaleukaa retrusivisesti kohti interkuspidaatiota. T-Scan dataa tutkimalla voin tehdä päätelmiä antagonistisesti eri suuntiin vaikuttavien lihasryhmien toiminnasta. Kliinisessä työssä purennan toimintaan on tehtävä muutoksia. Purennan muuttaminen ilman T-Scan dataa olisi yhtä vaarallista kuin tehdä juurihoitoja ilman röntgenlaitetta ja apex-mittaria.

 

Lauri Vaahtoniemi  on väitellyt tohtoriksi suun mikrobiologista vuonna 1998. Nykyään hän pitää hammaslääkärin vastaanottoa Kokkolassa. Lauri Vaahtoniemi on käyttänyt T-Scan-laitetta vuodesta 2015 lähtien. Laurin pääasiassa englanninkielisessä blogbites.net blogissa hän kertoo kokemuksistaan ja havainnoistaan purennan hoidon parissa. Blogilla on seuraajia ympäri maailmaa. Parhaillaan Lauri valmistelee tieteellistä artikkelia omilta potilailtaan keräämällään aineistolla.

Takaisin T-Scan koulutussivulle.